Pappelina

Pappelina on yritys, joka on mukana tuotteidensa kaikissa vaiheissa suunnittelusta tuotantoon. Tunnusmerkkinä on laatu ja toiminnallisuus. Pappelinassa uskotaan, että yksinkertaisuus on kestävä ratkaisu. Vuosien varrella yhtiö on kehittynyt ja kasvanut merkittävästi ja tuotemerkillä on vahva asema markkinoilla.

Pappelina on luonut laajan malliston tuotteita, joissa on tunnistettavissa Pappelinan kuviot, värit ja yksityiskohdat. Mallistosta löytyy monipuolisia graafisia malleja sekä yksinkertaisia kuvioita. Tuotteista voi myös löytää pehmeitä tai myös elävämpiä pintoja.

Tuotteiden painopisteessä ovat muovimatot. On lähes unohdettu, että Pappelina uudisti ja teki muovimatot jälleen suosituiksi. Perinteinen muovimattojen kudontatekniikka syntyi 1948 ja Pappelina uudisti sen täysin 1999. Matot valloittivat aluksi Ruotsin, mutta nykyään ne ovat suosittuja monissa maissa.

Pappelina valmistaa tuotteensa edelleen Ruotsissa. Vaikka valmistuskustannukset pohjoismaissa ovat korkeat, niin Pappelina on tehnyt valintansa. Ympäristöasiat ovat olleet merkittävä syy valintaan. Toiminta on vastuullisempaa, kuljetusmatkat päämarkkinoille ovat lyhyemmät ja materiaalien sekä tuotannon laadunseuranta on helpompaa. Matot eivät sisällä raskasmetalleja, eikä vaarallisia pehmennysaineita. Matot eivät myöskään muodosta myrkyllisiä kaasuja palotapauksissa.

Catalinasta saat Pappelinan koko mattovalikoiman.

Tutustu tuotteisiin Pappelinan sivustolla >



Järjestys

Pituus

Leveys

Näkyvillä / tuotteesta