Kansallisteatterin yleisölämpiöiden matot uusittiin vanhaa kunnioittaen


Suomen Kansallisteatterin Suuren näyttämön yleisölämpiöt näyttävät juhlavilta. Lattiat ovat saaneet verhokseen uudet, punertavat kokolattiamatot vanhojen tilalle. Väri on varta vasten tehty vastaamaan sitä värisävyä, jota vanhat matot edustivat.

- Matot uusittiin edellisen kerran Suuren näyttämön peruskorjauksen yhteydessä vuonna 2002. Niiden käyttöikä tuli tiensä päähän, ja ne olivat kuluneet ja haalistuneet. Portaissa oli kompastumisvaara, sillä matot alkoivat irtoilla ja rispaantua, kertoo Kansallisteatterin isännöitsijä Ari Loikkanen.

Kilpailutuksen jälkeen mattojen toimittajaksi valittiin helsinkiläinen Catalina Oy. Edellisen kerran Kansallisteatterin matot oli valmistanut ranskalainen mattokutomo, mutta kyseinen yritys oli lopettanut toimintansa.

- Oli tärkeää löytää matto, jonka laatu ja väri vastaavat mahdollisimman tarkasti alkuperäistä. Lopputulos näyttää kaiken kaikkiaan hyvältä, arkkitehti Johanna Luhtala sanoo.



Catalina Oy:n toimitusjohtaja Teppo Kolehmainen on myös tyytyväinen lopputulokseen.

- Löysimme Belgiasta mattotoimittajan, jolla oli tekniset valmiudet valmistaa tarpeeksi laadukasta Wilton-kudottua villamattoa. Laatu, kestävyys ja oikean värisävyn löytäminen olivat keskeiset vaatimukset, Kolehmainen sanoo.

Catalina Oy:n kautta onnistui myös mattojen asennus, joten työt sujuivat kätevästi saman toimijan kautta.


Suojellun kohteen matot olivat kiintoisa haaste

Suomen Kansallisteatteri on Museoviraston suojelema kohde. Se tarkoittaa sitä, ettei suojelluissa tiloissa saa tehdä työsuorituksia ilman ennakkoilmoitusta ja keskusteluyhteyden avaamista Museoviraston edustajien kanssa. Museoviraston edustajana toimi tässä kohteessa intendentti Ulla Setälä.



- Koska pitäydyimme alkuperäisessä ilmeessä, Museovirastolle riitti ilmoitus tehtävistä töistä ja väli- ja loppuraporttien toimittaminen. Jos olisimme tehneet muutoksia, Museovirasto olisi ollut tiiviimmin mukana, Ari Loikkanen sanoo.

Hän on tyytyväinen lopputulokseen, sillä työt sujuivat kätevästi kesätauon aikana. Lopulta työt saatiin valmiiksi jopa viikko etuajassa.

Yksi suurimmista haasteista oli alkuperäistä vastaavan värisävyn löytäminen.

- Meillä oli värjätyistä villalangoista tehtyjä väritupsuja, jotka puristettiin yhteen, jotta ne näyttivät matolta. Niistä valitsimme arkkitehti Johanna Luhtalan kanssa värisävyn, joka vastasi mahdollisimman hyvin alkuperäistä. Siten matto sai oikean värin, laitosmies/maalarimestari Riikka Koskinen kertoo.

Varamattoa on vielä jäljellä, jos joku kohta vaurioituu. Matosta voi leikata palan pois ja laittaa uuden kaistaleen tilalle niin, ettei muutosta juuri huomaa.

- Toivottavasti uusi matto kestää vähintään yhtä kauan kuin edellinen. Olemme saaneet tarkat hoito-ohjeet, joten nyt aiomme pitää matosta entistäkin parempaa huolta, Loikkanen sanoo.